Nukuin perjantai-lauantai -välisenä yönä yhteensä melkein 11 tuntia. On onni, että täällä anoppilassa on sänky jossa nukkuminen on vähän liiankin helppoa. Olen aina iltauninen, mutta jostain syystä täällä rupeaa väsyttämään perjantai-iltaisin aina tuhottomasti. Tällä kertaa nukkumaanmeno venyi yli puolenyön, kun poikaystäväni jatkoi sivistyttämistäni Game of Thronesin osalta (Kyllä, elämässäni on ollut suurensuuri sivistyksen aukko ja nyt sille viimein ruvettiin tekemään jotain), ja kahdesta punaviinilasillisesta huolimatta uni tuli hyvin äkkiä. Ja sitä sitten vissiin oli oikeasti väsynyt, kun nukkumisesta ei meinannut tulla loppua. Normaali unentarpeeni on yhdeksän tuntia, mutta tällä kertaa tuhistiin miltei kellonympärys. Niin onko stressannut arkena, häh?
Olen haaveillut koirasta jo parisen viikkoa, tai oikeastaan ajoittain myös jo kesälomalla. Koira olisi oiva syy lähteä ulos kävelemään, se pitäisi aktiivisena. Tiedän että ulos voi lähteä muutenkin ja ettei itsensä aktivoiminen ole ehkä riittävä syy perustelemaan koiran hankintaa, vaikka tietysti koira olisi ihan mukava muutenkin, ei pelkästään lenkittelyn takia. Totta kai Game of Thronesin katsominen ja muu aivoton toiminta on mukavaa ja toisinaan ihan tervetulluttakin ajanvietettä, mutta olen silti ollut huolissani homehtumisen vaaroista joita arjessani on. Ei niitä tosin ole oikeastaan muulloin kuin viikonloppuisin, mutta silti. Taidan vain kaivata aina ajoittain raitista ilmaa, pieniä aikalisiä arkeen, tässä kun on ollut nyt vähän kaikenlaista ja vielä ehkä arkea suurempiakin asioita. Kurssin (Ja sen takia itseni) kanssa on tehtävä vielä töitä, ja samalla pitäisi pohtia että mitä elämänsä kanssa tekee muutenkin. Pakkaa tuli sekoittamaan viikolla se, että ryhmänjohtaja (Jonka ryhmässä olen tehnyt gradua ja yhden palkallisen työkuukauden ennen Ruotsiin lähtöä) kysyi että saako hän antaa yhteystietoni eräälle toiselle toisessa yliopistossa tutkimusta tekevälle. Heillä on väitöskirjapaikka auki, eikä julkista hakua ole vielä edes aloitettu, mutta hän oli kysellyt meiltä päin että onko mielessä ketään varteenotettavaa ihmistä. Ja sitten minulle soitettiin kun olen vissiin sitten tarpeeksi varteenotettava. Voitte vain kuvitella, kuinka iloinen olin siitä että minua halutaan suositella. Toisaalta olen taas entistä enemmän sekaisin siitä, että mitä pitäisi tehdä, vaikka tähän tilaisuuteen tarttuminen olisi moneltakin kannalta ratkaisu moneen "ongelmaan."
Tässä kirjoituksessa ei tainnut olla oikein päätä eikä häntää, mutta se kyllä kuvaa päässä vallitsevaa mielentilaa ihan hyvin. Eli oikeastaan halusin vain tulla sanomaan hei ja että vähän sekavaa kuuluu tänne, toivottavasti siellä menee selkeämmin :D
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.